Eräänä aamuna sen huomasin: ensimmäiset keltaiset lehdet ovat pudonneet nurmikolle. Kesän kirkkaat aamut ovat vaihtuneet syksyn kuulauteen. Mitä rippikoulukesästä jäi mieleen? Muistoja on varmasti yhtä paljon ja yhtä erilaisia kuin mitä on muistelijoitakin. Yhtä isosten sketsit naurattavat vielä syyspimeälläkin muistuessaan yllättäen mieleen, toisella soi päässä tämän tästä jokin riparilla tutuiksi tulleista lauluista ja kolmannella on yhä huojentunut olo siitä, miten hienosti konfirmaatio sujuikaan, vaikka sitä etukäteen jännitti.

Kysyin 88-vuotiaalta isoisältäni, mitä hän muistaa rippikoulustaan 40-luvulta: "Sen, ku kanttori veisas niin kovaa, että käskin kaveria heittämään rypistetyn paperin sen suuhun ja se kuule osui. Kyllä saatiin satikutia! Mutta muistan mä senkin, että meillä oli mukavaa. Kun yhres oltiin ja tehtiin."

Yhdessä ollaan ja tehdään, siinä rippikoulu tiivistettynä. Tosin vähän tätä tiivistelmää voisi täydentää: yhdessä ollaan ja tehdään ja tutustutaan Jumalaan. Tänä vuonna Vaasan suomalaisen seurakunnan rippikouluissa noin 350 nuorta ovat saaneet opetusta kristillisestä uskosta ja ennen kaikkea he ovat saaneet eväitä oman Jumala-suhteen hoitamiseen. Ajattelen, että rippikoulun yksi tärkeimmistä ja hienoimmista tehtävistä on rohkaista nuorta kääntymään Jumalan puoleen kaikkine iloineen ja suruineen; kannustaa rukoilemaan. Vaikka yhteinen ripariseikkailu onkin tullut päätökseen, voimme kesää muistellessamme muistaa niitä ihmisiä, joita rippikoulun aikana kohtasimme – ja pyytää toisillemme ja itsellemme Taivaan Isän siunausta.

Lämmintä syksyä toivoo kesäteologi Monica.