Rippikoulussa on monia opettajia. Papin ja nuorisonohjaajan lisäksi leirillä voi olla mukana tai vierailemassa kanttori, diakoniatyöntekijä, lähetyssihteeri sekä harjoittelijoita.  Omassa työnkuvassani lähetyssihteerinä yksi suuria ilonaiheita on juuri mahdollisuus käydä vierailevana opettajana lähes kaikissa seurakuntamme rippikouluissa. Siinä vuoden mittaan saa aika hyvän läpileikkauksen nuorista.

Menen rippikouluun yleensä vähän ennen tuntien alkua osallistuen aamuhartauteen, kahviin tai ruokailuun. Tuo hetki ennen tunteja on minulle opettajana erityisen tärkeä. Siinä hetkessä saan sivusta seurata leiriläisten toimimista ryhmänä. Onko jotain jota pitäisi juuri tämän joukon kanssa huomioida tuntien pidossa? Otetaan niin sanotusti tilanne haltuun. Sitten jo ollaankin nuorten keskellä.

Tunnit saatan aloittaa japanilaisella Kendamalla leikkien tai jollain pienellä tehtävällä, jossa kartoitan nuorten tietoja lähetystyöstä. Noihin tietoihin pohjautuen lähdemme käsittelemään lähetystyötä puhuen vedestä, ruoasta, koulutuksesta, terveydenhoidosta ja päätyen Jumalan Sanan levittämiseen. Paljon käytän esimerkkejä elävästä elämästä eripuolilta maailmaa. Omia kokemuksiani ja läheteiltämme kuultua. Ensimmäisen tunnin lopuksi päädymme oivallukseen, että lähetystyö on Jeesuksesta kertomista sanoin ja teoin.

Toisella tunnilla käymme läpi Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä ja sitä mitä se merkitsee nuoren elämässä. Esittelen myös kaikki seurakuntamme nimikkolähetit kertoen lähetystyön monenkirjavista mahdollisuuksista. Tämän tunnin päätämme siihen, miten nuori itse voisi olla mukana lähetystyössä.

Tämän päivän nuoret ovat fiksuja ja keskustelevia. Opettajalle on nautinto, kun kohdalle sattuu ryhmä, joka on valmis vaihtamaan ajatuksia ja jopa haastamaan opettajan. Pieni väittely usein vain kirkastaa käsiteltävää asiaa. Jos tunnin lopuksi, niin kuin viime leirillä yksi nuori tulee sanomaa ”kiitos”, silloin tunnen että opettajana olen onnistunut.

Riitta